Viime viikolla ei tullut paljoa pyörän päällä vietettyä aikaa, kaikenlaista tekosyytä löytyy, kuten kotona jo pari viikkoa kestänyt pikaremppa olohuoneessa. Tarkoitus oli vaan äkkiä maalata videotykille "valkokangas" toisellekin seinälle niin että saisi vaihtaa tykin ja sohvan paikkaa päittäin, mutta kaikenlaista tuli koomattua joten remontti pitkittyi ja jatkuu edelleen. Tänään sentään sain valkokankaan maalattua loppuun ja tykin asennettua. Huomiseksi jäi sitten kaiuttimien kaapeloinnit ja todennäköisesti täytyy käydä ostamassa tykille pitempi hdmi kaapeli. Ja kai sitä pitäisi siivotakin jossain vaiheessa ennen lauantaita ja valioliigan avausta. Aikaa meni myös kun kummipojalle yritin nikkaroida synttärilahjaa eli puusta koitin tehdä "ralliauton". Yllättävän kauan tuonkin nysväämisessä meni, ainakin kalenteriaikaa kun tuota maalin kuivumista joutuu tuijottamaan pitkään ja hartaasti.

Tuli viime viikolla sentään pari kierrosta golffia käytyä lätkimässä ja mökilläkin ehdin saunomaan. Sunnuntaina sitten kävin maastopyörälenkillä enkä tällä kertaa edes kaatunut vaikka uskaltauduin ihan kapeille poluille. Jos tässä tämä arki nyt pikku hiljaa rauhoittuu ja pääsee remontista eroon niin voisi alkaa keskittymään pyöräilyyn. Tai no olisihan tuota golffia ihan kiva vielä lätkiä niin kauan kuin tuota lämpöä täällä pohjoisessa riittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti